7.10.2005

Virallisen syyttäjän ja asianomistajan vaatimukset Turun käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen pahoinpitelystä sillä perusteella, että A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa X:lle potkimalla tätä. X:lle oli aiheutunut kuhmuja päähän ja vartaloon sekä arpi nenään ja nenän hermovaurio.

X yhtyi syytteeseen muutoin, mutta vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä sillä perusteella, että hänelle aiheutetut vammat olivat vakavia ja pahoinpitely oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. X vaati lisäksi, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi ambulanssimaksusta 11 euroa, kivusta ja särystä 2 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 9 000 euroa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 9 000 euroa, kaikki määrät korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio 6.8.2003

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen sekä asianomistajan rangaistus- ja korvausvaatimukset näyttämättöminä.

Turun hovioikeuden tuomio 17.6.2004

X valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen ja vaati vielä, että A tuomitaan rangaistukseen ainakin pahoinpitelystä. X toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen muutoin, mutta ilmoitti vaativansa korvauksena kosmeettisesta haitasta ainoastaan 1 000 euroa.

Toimitettuaan pääkäsittelyn hovioikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan X:lle vahingonkorvauksena ambulanssimaksusta 11 euroa, kivusta ja särystä 1 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 500 euroa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 1 000 euroa korkoineen.

Hovioikeus, joka jätti valtion varoista asiassa maksetut todistelukustannukset oikeusapua ilman omavastuuosuutta saaneen A:n taloudelliset olot huomioon ottaen valtion vahingoksi, velvoitti asian hävinneen A:n oikeusapulain 22 §:n nojalla korvaamaan valtiolle oikeusapua ilman omavastuuosuutta saaneen X:n avustajalle käräjä- ja hovioikeudessa valtion varoista maksetut palkkiot, yhteensä 1 815,36 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula, Allan Ahnger ja Arto Suomi (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Suomi lausui, että oikeusapulain 22 §:n mukaan, jos oikeusavun saajan vastapuoli olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain, hänet oli velvoitettava korvaamaan vastaavasti valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan asianomistajan oikeudesta saada vastaajalta korvaus oikeudenkäyntikuluista oli soveltuvin osin voimassa mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Tuon luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi viran puolesta alentaa oikeudenkäyntikulujen määrää. Edellytyksenä oli, että korvausvelvollisuus olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuuton huomioon ottaen muun muassa asianosaisten asema. Viimeksi mainitun säännöksen (368/1999) esitöiden (HE 107/1998 vp) mukaan asianosaisten asemaan liittyvänä osatekijänä saattavat olla myös erilaiset varallisuusolot.

Oikeusapulain esitöissä (HE 82/2001 vp) todetaan, että tarvetta erilliseen korvausvelvollisuuden sovittelusäännökseen oikeusapulaissa ei enää samassa määrin ole kuin aikaisemmin, koska oikeudenkäymiskaaren mukaisia sovittelumahdollisuuksia on hiljattain laajennettu.

A:lle oli myönnetty oikeusapu korvausvelvollisuudetta. Hänen taloudellinen asemansa huomioon ottaen korvausvelvollisuus valtiota kohtaan olisi ollut kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuuton. Tällä perusteella ja ottaen huomioon aikaisemman lainsäädännön mukaisen vakiintuneen oikeuskäytännön Suomi alensi A:n korvausvelvollisuutta valtiota kohtaan siten, ettei velvoittanut häntä lainkaan korvaamaan valtiolle sen varoista X:n avustajalle käräjä- ja hovioikeudessa maksettuja palkkioita, jotka Suomi jätti valtion vahingoksi.

Perustelut

1. Kysymys on siitä, onko pahoinpitelystä rangaistukseen ja vahingonkorvauksiin tuomittu A velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista asianomistaja X:n avustajalle alemmissa oikeuksissa maksetut palkkiot.

Korvausvelvollisuutta koskevat säännökset

2. Oikeusapulain 22 §:n 1 momentin mukaan, jos oikeusavun saajan vastapuoli olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun tai hallintolainkäyttölain 13 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain, hänet on velvoitettava korvaamaan vastaavasti valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset ja julkisen oikeusavustajan arvioitu palkkio korkolain mukaisine korkoineen.

3. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus määräytyy tässä rikosasiassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n mukaan. Pykälän 1 momentissa säädetään oikeudenkäyntikuluista asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa. Niiden osalta on soveltuvin osin voimassa, mitä riitaasioista säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistajan velvollisuudesta korvata vastaajan oikeudenkäyntikulut ja hänen oikeudestaan saada vastaajalta korvaus sellaisista kuluista on soveltuvin osin voimassa mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Asianomistajan on kuitenkin vastattava ainoastaan puhevallan käyttämisestä aiheutuneista erityisistä kuluista.

4. Esitöiden mukaan (HE 82/1995 vp s. 120) mainittu 1 momentin säännös koskee ylemmässä tuomioistuimessa aiheutuneiden kulujen osalta myös asianomistajan ylemmän tuomioistuimen käsiteltäväksi saattamia rikosasioita joissa syyttäjä on ajanut syytettä alemmassa tuomioistuimessa mutta ei ole enää hakenut muutosta sen ratkaisuun ylemmältä tuomioistuimelta. Kun yksin X on tässä tapauksessa hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen osalta sovellettavaksi tulee siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n 1 momentti. Sen sijaan käräjäoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen osalta kuluvastuu määräytyy pykälän 2 momentin pohjalta.

5. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskeva pääsääntö ilmenee oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä. Säännöksen mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

6. Kun asianosainen voittaa asian ainoastaan osaksi, sovellettavaksi tulee luvun 3 §:n säännös, jonka 1 momentissa säädetään, että jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.

7. Saman pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

8. Kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta, on oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeuden osalta määrättävä samalla tavoin kuin käräjäoikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt samaan lopputulokseen kuin hovioikeus. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa määräytyy puolestaan sen mukaan mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Asianosaisten vaatimusten menestymisen vaikutus oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen

9. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa X:n esittämät vaatimukset eivät ole kaikilta osin menestyneet. X:n rangaistusvaatimus on menestynyt hovioikeudessa vastaavalta osalta kuin virallinen syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta. Kaikki X:n vahingonkorvausvaatimukset on hyväksytty perusteiltaan, mutta määriltään jotkut niistä on hyväksytty vain osaksi.

10. On ilmeistä, että korvausvelvollisuuden perustetta koskevan kysymyksen käsittely on aiheuttanut olennaisesti suuremman osan asianosaisten oikeudenkäyntikuluista kuin korvausten määriä koskevan kysymyksen käsittely. Tähän nähden ja kun kivusta ja särystä, kosmeettisesta haitasta sekä pysyvästä viasta ja haitasta esitettyjen korvausvaatimusten hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään, X:llä olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentin säännökset huomioon ottaen asian lopputulokseen nähden oikeus saada täysi korvaus oikeudenkäyntikuluistaan.

Korvausvelvollisuuden kohtuullistaminen

11. Kysymys on vielä siitä, voidaanko A:n valtiolle korvattavaa määrää kohtuusperusteella alentaa. A on korvausvastuusta vapauttamisensa tueksi viitannut ennen oikeusapulain voimaantuloa voimassa olleisiin säännöksiin ja oikeuskäytäntöön. Ennen 1.6.2002 voimassa olleen, maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n nojalla valtiolle maksettava korvaus voitiin jättää tuomitsematta tai sen määrää alentaa, jos korvausvelvollisuus asianomaisen taloudellisiin oloihin nähden olisi muodostunut kohtuuttomaksi.

12. Tässä asiassa sovellettavan oikeusapulain 22 §:n esitöissä (HE 82/2001 vp s. 111) on katsottu, että tarvetta erilliseen vastapuolen korvausvelvollisuutta koskevaan sovittelusäännökseen oikeusapulaissa ei ole enää samassa määrin kuin aikaisemmin, muun muassa sillä perusteella, että oikeudenkäymiskaaren säännöksissä kulujen sovittelumahdollisuuksia on laajennettu. Kun lisäksi periaatteellisestikaan oikeutettuna ei ollut pidettävä, että oikeusapua saaneen vastapuoli pääsisi normaalia kuluvastuutaan parempaan asemaan vain siitä syystä, että hänen vastapuolelleen on myönnetty oikeusapua, oikeusapua saaneen vastapuolen korvausvelvollisuuden kohtuullistamista koskeva säännös ehdotettiin poistettavaksi laista.

13. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetusta laista poiketen oikeusapulakiin ei ole otettu oikeusavun saajan vastapuolen korvausvelvollisuutta koskevaa sovittelusäännöstä. Oikeusapulain 22 §:n 1 momentin ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n nojalla ne edellytykset, joilla vastapuolen korvausvastuuta valtiolle voidaan sovitella, määräytyvät oikeudenkäymiskaaren säännöksistä lähtien. Rikosasian vastaajaa koskevasta, valtion varoista maksettavien todistelukustannusten ja oikeuslääkeopillisista tutkimuksista aiheutuneiden erityisten kustannusten korvausvelvollisuuden kohtuullistamisesta puolestaan säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 2 momentissa.

14. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää.

15. Ennen 1.6.2002 voimassa olleen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n mukaan vastapuolen valtiolle olevan korvausvelvollisuuden kohtuuttomuutta arvioitiin korvausvelvollisen taloudellisten olojen perusteella. Korvauksen alentaminen kohtuuttomuuden perusteella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla taas edellyttää kokonaisharkintaa, jossa on otettava huomioon paitsi asianosaisten asema, myös oikeudenkäyntiin johtaneet seikat ja asian merkitys. Viimeksi mainitun lainkohdan esitöiden mukaan (HE 107/1998 vp s. 20) säännöksen soveltaminen tulisi kysymykseen poikkeustapauksissa, ja se edellyttäisi säännöksen sisältämien edellytysten täyttymistä kokonaisuutena arvioiden. Esitöiden mukaan ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä eikä mikään niistä sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta.

16. Valtiolle tulevan korvauksen kohtuusperusteinen alentaminen on oikeusapulain voimaantulon jälkeen siis edelleen mahdollista, mutta korvauksen kohtuullistamisen edellytykset poikkeavat aikaisemmin voimassa olleen sääntelyn mukaisista edellytyksistä, eikä niiden käsillä oloa arvioitaessa myöskään voida suoraan nojautua ennen oikeusapulain voimaan tuloa noudatettuun käytäntöön.

17. Sekä A:lle että X:lle on myönnetty oikeusapu ilman perusomavastuuta. Vastaajan ja asianomistajan aseman perusteella A:n velvoittamista korvaamaan valtiolle X:n avustajalle maksettu palkkio ei ole pidettävä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n tarkoittamalla tavalla ilmeisen kohtuuttomana. Se taas, että valtio korvauksen saajana on A:han nähden olennaisesti erilaisessa asemassa, on korvauksen kohtuullistamista sinänsä puoltava seikka. Sen lisäksi säännöksen edellyttämässä kokonaisarviossa tulee kuitenkin ottaa huomioon myös muut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä mainitut edellytykset.

18. Oikeudenkäynti on tullut vireille virallisen syyttäjän nostamalla syytteellä, johon asianomistaja X, jolle A oli tahallisella pahoinpitelyllä aiheuttanut korvattavaa henkilövahinkoa, oli yhtynyt ja vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan hänelle aiheuttamansa vahingot. Käräjäoikeuden hylättyä syytteen ja korvausvaatimukset hovioikeus on asianomistajan valituksen johdosta tuominnut vastaajan vankeusrangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvauksia asianomistajalle.

19. Oikeudenkäyntiin johtaneet seikat puhuvat sitä vastaan, että A:n velvollisuutta korvata valtiolle sen varoista asianomistajan avustajalle maksetut kustannukset olisi kohtuullistettava.

20. Asianomistajan kannalta oikeudenkäynnissä käsiteltävät, rikoksen selvittämistä sekä vastaajan rangaistus- ja vahingonkorvausvastuuta koskevat kysymykset ovat olleet merkityksellisiä. A on tuomittu teostaan vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajalle määrällisesti suhteellisen merkittävät vahingonkorvaukset. Asian merkityksen kannalta arvioituna edellytyksiä valtiolle maksettavan korvauksen alentamiseen ei ole.

21. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus päätyy katsomaan, ettei A:n velvoittaminen korvaamaan valtiolle vastapuolen avustajalle maksetut palkkiot kokonaisuutena arvioiden ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n tarkoitetulla tavalla ilmeisen kohtuutonta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Eeva Vuori, Gustav Bygglin ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.